mobi - Lauantai 2016-01-23 - N:o 1854
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 109448

LIISA 150 VUOTTA!

KATSAUS 2015 TAMMIKUU - KESÄKUU
KATSAUS 2015 HEINÄKUU - JOULUKUU 
Kuvia ja juttuja, hiukan tuttuja.


Valkohäntäpeura lumessa lauantaina 23.01.2016.




Kuvat lauantaina 2016-01-23 klo 10:36 Kirkkonummen Lapinkylässä. Pertti Manninen.
Kuviin talletettu päivämäärä on yhdellä päivällä vanha. PM

 

Never ending story – kunnianloukkauskirjoitus vuodelta 2004 yhä oikeuskäsittelyssä.

Nettisanomat julkaisi vuonna 2004 kirjoituksen, joka vuosia myöhemmin rupesi loukkaamaan asianajajan kunniaa.

Keski-Suomen käräjäoikeus tutki tammikuussa 2012 asian ja tuomitsi Nettisanomien päätoimittajan kunnianloukkausrikoksesta rangaistukseen ja korvauksiin. Sen jälkeen Vaasan hovioikeus ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen.

Korkein oikeus pysytti itse tuomion voimassa, mutta palautti asian käsittelyn kirjoitusten poistamisen osalta takaisin hovioikeuteen.

Käräjäoikeuden poistamismääräys koski kaikkea mahdollista tekstiä, jossa asianajajan nimi tai toimiston nimi on mainittu, riippumatta siitä missä yhteydessä nimi on esiintynyt.

Hovioikeus sitten joulukuussa 2015 antoi tuomion,jonka mukaan nyt kunniaa loukkaavat ilmaisut pitää poistaa, taas ilman sitä selvitystä missä yhteydessä asiaa on käsitelty kirjoituksissa tai oikeudenkäyntipöytäkirjoissa tai muissa viranomaisten lähettämissä papereissa.

Poistamismääräys on Nettisanomien mielestä edelleen liian laaja, loukkaavuutta ei ole todettu kuin oikeudessa esitetyissä teksteissä.

Lisäksi hovioikeus määräsi poistettaviksi hakutulokset. Vaatimus on aivan absurdi, eihän loukkaavuutta voi todeta vasta kuin lukemalla itse tekstiä, johon hakukone viittaa.

Lisäksi Nettisanomien päätoimittaja pyytää korkeinta oikeutta selvittämään onko hovioikeudessa ollut tarpeellista tutkia netin sisältöä 30 tuntia tapauksessa, jossa arvioitiin vielä vailla lainvoimaa olevia poistoja, joita pankin edustajan asianajaja suoritti antaumuksella.

Mikäli korkein oikeus ottaa jutun käsiteltäväkseen päätös tullee ehkä vuonna 2017, joten kirjoitusta koskeva oikeudenkäynti päättyy 13 vuotta jutun julkaisemisen jälkeen.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2016-01-18 10:08.

Painovirheet korjattu ja asiasanat lisätty torstaina 2016-91-21 19:11.

http://www.maanantai.fi/ 2009/05/01/
DSCI0022D20081112
lapsetkadulla900sh.jpg

Tags: ,
, , , ,
, , , , , , , , , , , , , , ,

http://viikkosanomat.fi/
2016/01/18/never-ending-story-kunnianloukkauskirjoituskirjoitus-vuodelta-2004-yha-oikeuskasittelyssa/

Matkalla pakkaspäivänä tammikuussa perjantaina 22.01.2016. Kuvia.



Jänösen jälkiä seuraten bussipysäkille.

Aurinko kurkisti jo tässäkin mutkassa.



Aavarannan pakolaiskeskuksesta tuli kyytiin kaksi nuorta miestä.

Aurinko kurkisti jo Vitträsk- järvenkin pilkkijöille. Ei heitä vielä aamulla ollut, sen verran kylmä aamu oli.



Siellä jossain Espoon puolella voimalaitos puhkui talven kylmimpänä päivänä, tähän mennessä.

Porkkalan vuokra-alueen museoraja on nyt merkitty. Palautuksesta tulee kuluneeksi ensi viikolla 60 vuotta ja sitä nyt hiukan juhlitaan täällä Kirkkonummella.



Kapea on tie, suorilla vielä mahdutaan, mutta mutkissa ajetaan kyllä välillä vuorotellen.

Sijaintikin on selvillä: Gesterbyssä ollaan, Sepänkylään 4 ja Helsinkiin 32.



Kuntalaisten ilo, niin pienten kuin vanhempienkin odotti valmiina päivän kävijöitään. Perjantai-aamuna uimahallissa oli hiukan hiljaisempaa, mutta kyllä vesijumpat ovat aina uskollisten kävijöiden suosiossa, nytkin yht'aikaa kahdessa altaassa, kahdessa ryhmässä.

Altaassa ajattelin, että näin se kaamos täälläkin loppuu, kun ensimmäisen kerran tänä vuonna aurinko paistoi suoraan altaaseen.

Mittari se näytti vielä 26 astetta.



Uimahallin kahviossa kahvikupin ja munkkirinkilän kanssa Metro-lehdessä kerrotaan nuorten työnsaannin vaikeudesta.

Vesijumpan jälkeen sitten Markku tarjosi kahvit City-Marketissa ja näytti uutisen tästä paikkakunnan rötösherrasta verkkolehti viisykkosesta "Timo Haapaniemi palaa kunnanhallitukseen". Lue!

Pari kuukautta sitten kirjoitettu blogi-kirjoitus oli nimeltään "Ex-kunnanhallituksen puheenjohtaja palaa politiikkaan 100 000 euroa rikkaampana. Tapaus EKE ja Timo Haapaniemi Kirkkonummella." Lue!

City-Marketista ostin Hälsans Kök- kasvispyöryköitä, joita konsulentti esitteli maistiaisia tarjoillen. Käveltyäni sitten Gestebyhyn ehdin juuri ja juuri käydä SIWAssa hiukan ruokaostoksilla.



Paluumatkalla koululaisia oli kyydissä varsin runsaasti ja väriä asusteissa riitti, tosi hienoja olivat.

Sitten vuorossa oli lumen peittämä hiukan kumpuileva apilapelto.



Sitten bussin omakuvavarjo ja taas uudestaan se sama Museoraja-Museigräns-paalu.



Vitträskillä oli jo pari pilkkijää ja se voimalaitoksen savukin siellä kaukana nousi suoraan taivaalle.

Pakolaiskeskuksen kohdalla bussit ovat usein yht'aikaa ja nyt kylille näytti lähtevän enemmänkin porukkaa 907:ssa



Aavarannan pakolaiskeskuksessa asuu myös perheitä. Pikkupoika ihmetteli roska-autoa ja sen mentyä hän liukasteli lumessa kunnes isä tarttui kätöseen. Äiti vei aluksi sylissään vielä pienempää.



Bussi kaartoi Oitbacka skolanin pihalle, josta ruotsinkieliset lapset jatkoivat matkaansa Lapinkylään ja siitä eteenpäin aina Veikkolaan asti.



Talvinen bussipysäkki ja talvinen maisema, jossa tarkkaan katsoen kaukana näkyi jonkun pohjoisen voimalaitoksen savu.



Matka päättyi.

Eilen ohi juosseen peuran jäljet olivat ihan pihalla ja sitten vielä lämmittämään omaa tupaa. Onneksi Roope pilkkoi syksyllä puuvajan täyteen, kun oma aika meni remonttihommissa.

Mielenkiinnolla seuraan sitten ensimmäisen vuoden sähkölaskua. Kaapeli on pitänyt vesijohdon sulana pahimmillakin pakkasilla, ainakin toistaiseksi. Tämä stoori syntyi sattumalta: oli saatava sivun palstat suunnilleen samankorkuisiksi.

Kuvat ja teksti Pertti Manninen perjantaina 2016-01-22.

Kuvat matkalla Kirkkonummen Lapinkylästä kylien kautta Kirkkonummen keskustaan ja takaisin Lapinkylään klo 09.10 - 15:25. Kuviin talletettu päivämäärä on yhdellä päivällä vanha. PM

ISONNA!

 

KUNNIANLOUKKAUS.
Hovioikeudessa 01.12.2015 Lue!
Hovioikeuden tuomio 19.11.2015 Lue!



KORKEIMMALLE OIKEUDELLE

ASIA

Valituslupahakemus ja valitus.

MUUTOKSENHAUN KOHDE

Vaasan hovioikeuden 19.11.2015 antama tuomio nro 555 kunnianloukkausasiassa R 14/1313

HAKIJA

Manninen, Pertti Juhani
...
...


I VALITUSLUPAHAKEMUS

PERUSTE

Pyydän kunnioittavasti, että korkein oikeus myöntäisi minulle luvan hakea muutosta yllämainittuun hovioikeuden tuomioon, koska

1) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi,

2) siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava,

3) valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.

PERUSTELUT
 
Koska käräjäoikeudessa annettu kunnianloukkaustuomio on saanut lainvoiman, niin kunniaa loukkaavaksi todettu aineisto voi olla vain se aineisto, jota siellä käsiteltiin. Hovioikeudessa esitellyllä aineistolla ei ole siis mitään merkitystä tässä asiassa.

Hovioikeus on määrätessään lainvoiman saaneen kunnianloukkaustuomion verkkoviestien poistamisesta niin epämääräisesti ilman asiassa esitettyä kirjallista näyttöä, että päätöksen toimeenpanossa voidaan myös sellaisenaan ilman kommentointia julkaistut oikeudenkäyntipöytäkirjat ja muiden viranomaisten asiassa lähettämät kirjeet ja asiakirjat määrätä poistettaviksi. Esimerkkinä tästä on liitteessä kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön väitepäätöksen sisältämä kirje 05.05.2008 koskien ensimmäisen kunnianloukkaustuomion sivujen poistamista koskevaa asiaa. (http://www.nettisanomat.com/
2008/05/10/etusivu.htm
).
 
 
II VALITUS

VAATIMUKSET

Kunnioittavasti pyydän, että korkein oikeus kumoaa hovioikeuden tuomion.

PERUSTELUT

Toistan kaikki tässä asiassa aikaisemmin suullisesti lausumani ja esille tuomani kirjallisen aineiston.
Asianomistaja Lauri Kara on esittänyt kaksi kirjoitusta, jotka ovat mukana oikeudenkäyntiaineistossa ja lukuisan joukon hakutuloksia, jotka tulevat näistä kirjoituksista ja myös oikeudenkäyntipöytäkirjoista.

Asianomistaja Pekka Mononen niinikään esitti kaksi kunniaansa loukkaavaksi väittämäänsä kirjoitusta. Niistä toinen oli julkaistu jo vuonna 2004, siis ennen vuoden 2007 kunnianloukkausoikeudenkäyntiä. Toinen kirjoitus koski nimenomaan tästä oikeudenkäynnistä kirjoittamaani kirjoitusta, jossa luonnehdin asianomistajan toimintaa ilmaisulla "perätön lausuma". Lisäksi hän on esittänyt lukuisan joukon hakutuloksia.
 
POISTAMISMÄÄRÄYKSEN EPÄMÄÄRÄISYYS
 
Hovioikeus ei ole yksilöinyt eikä rajoittanut poistamismääräystään näihin kirjallisina todisteina esitettyihin kirjoituksiin, vaan on määrännyt poistettavaksi jotakin muutakin, nyt kuitenkin hiukan lieventäen käräjäoikeuden määräystä, jonka korkein oikeus kumosi. Nyt poistettavaksi määrättiin kaikki sellainen aineisto, joissa on luonnehdittu asianomaisten toimintaa kunniaa loukkaaviksi katsotuilla ilmaisuilla ottamatta huomioon sitä missä yhteydessä asia on ilmaistu. Luonnehdinta voi olla oikeudenkäyntien pöytäkirjoista tai muista oikeudenkäyntiin liittyvistä asiakirjoista tai joistakin viranomaisten lähettämistä asiaan liittyvistä kirjeistä tai päätöksistä,
 
Hovioikeus on määrännyt vastoin lain selvää määräystä siitä, että sananvapautta ei pidä tarpeettomasti rajoittaa, menetellyt päätöksessään juuri näin.
 
AINEISTON LAAJUUS
 
Niin syyttäjä, kuin käräjäoikeus ja hovioikeuskin ovat tyytyneet vastapuolen väitteisiin, joiden mukaan aineistoa on niin runsaasti, että yksilöityä poistamismääräystä ei voi antaa.
 
On totta, että aineistoa on muuallakin kuin esitetyissä kirjallisissa todisteissa. Aineisto on kuitenkin julkaistu aina täsmälleen 100-prosenttisesti samassa muodossa.. Aineistoa ei ole mitenkään muunneltu, vaikka vastapuoli ja syyttäjä näin väittävätkin. Yhtään muunnneltua kirjoitusta ei ole esitetty kirjallisina todisteina. Itse asiassa vastapuoli on tämän myöntänytkin, kun massiivisesta kymmenien tuntien aineiston tutkimisesta huolimatta mitään muuta ei ole löytynyt.
 
Jokaisella Nettisanomat-perheen sivuston sivulla on sivun alareunassa merkintä siitä, että se on rinnakkaissivusto ja päivämäärä milloin se on siirretty verkkoon. Pääsääntöisesti heti pääsivulla julkaisemisen jälkeen noin viikon viiveellä. Sivustolla on muutettu vain nimi ja logo sekä otsikko. Julkaisupäivämääräksi ja lehden järjestysnumeroksi on jätetty alkuperäiset tiedot.
 
Hovioikeudessa päästiin lopulta siihen yhteisymmärrykseen, että kaikkia loukkaaviksi katsottuja kirjoituksia ei tarvitsekaan etsiä ja mainita osoitetasolla, vaan riittää, että todettu loukkaavuus jollakin sivulla koskee myös samaa kirjoitusta jollakin toisella sivulla. Tämä havainto sitten pudottikin pohjan pois siltä toteamukselta, että "ei ole mahdollista antaa sellaista yksilöityä verkkoviestin poistamismääräystä, jossa mainittaisiin konkreettinen verkko-osoite, josta viesti olisi poistettava". Toisin sanoen vaatimani yksilöity poistamismääräys olisi hyvinkin voitu antaa, koska aineisto onkin varsin suppea.
 
HAKUTULOKSET
 
Kirjallisina todisteina käräjäoikeudessa esitettiin lukuisa joukko hakutuloksia, pääasiallisesti google-haun tuloksia. Erilaisia yleisesti käytettäviä hakukoneita on useita ja ne antavat erilaisia tuloksia. Näihin tuloksiin sivun ylläpitäjä ei voi vaikuttaa. Hakutulosten muodostumisesta ei suoraan voi päätellä mitään, ei siis loukkaavuuttakaan, ennenkuin on käyty katsomassa ko. sivu ja sen sisältö. Verkkolehdessä voi olla kymmenenkin eri artikkelia ja hakutulos voi olla sitten näiden yhdistelmä.

Hakutulosten poistamismääräys on vastoin lain selvää määräystä siitä, että sananvapautta ei pidä tarpeettomasti rajoittaa.
 
TÄYTÄNTÖÖNPANO

Pekka Mononen vaati käräjäoikeuden päätöstä toimeenpantavaksi sen jälkeen kun hovioikeus ei ollut myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Lauri Kara ei ole vaatinut vielä mitään poistamista täytäntöönpantavaksi ennen lainvoimaista tuomiota.
 
Vastasin sähköposteilla Keski-Suomen ulosottoviraston kihlakunnanvouti Iivari Järvisen poistamismääräykseen mm. näin:
(Date: Sat, 19 May 2012 ) "... olen tehnyt poistot kaikilta hallinnassani olevilta sivustoilta käräjäoikeudessa käsitellyllä ja sen määräämällä tavalla rikoksentekoajalta ajanjaksolla 6.5.2007 - 18.1.2012. --- Jokaisella ko. ajanjakson sivun lopussa on seuraava merkintä poistamisesta: Päivämäärä ja teksti: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012."
(Sent: Thursday, May 31, 2012) "... Poisto on nyt onnistunut ainakin niissä 440 hakutuloksessa, jotka käyttämäni google-hakukone antoi ensisijaisesti."
 
Pekka Mononen ilmoittikin sitten korkeimmalle oikeudelle sen sitä tiedustellessa, että poistot on suoritettu asianmukaisesti.
 
Vaikka vain Mononen oli vaatinut poistojen suorittamista, niin samassa yhteydessä poistin myös Lauri Karaa koskevat tiedot. Poistot tapahtuivat xxx- merkinnöin, siis asianosaisten nimet ja ammatit ja työpaikat oli näin poistettu käräjäoikeuden määräämässä laajuudessa.
 
Tällainen poistotapa vaatii erityistä tarkkuutta ja ihmisen ja ohjelman saumatonta yhteistyötä. Ohjelmahan tekee sen mitä ihminen käskee. Ohjelma käsittelee kunkin sivuston kahta osaa: 1) Tekstiosaa, joka on helposti nähtävissä ja 2) sisäistä koodi-osaa, jossa on mm. otsikkotiedot ja hakusanat. Kun aineistoa on syötetty ja käsiteltykin vuosien ajan niin joitain huomaamattomuuksia voi jäädä. Varsinkin ja erityisesti ääkkösten käsittely voi ja aiheuttaakin sotkua silloin tällöin.
 
Ihmisen kykyjä koettelee sitten suomenkieli, jossa on useita sijamuotoja, joista osassa henkilön nimikin voi esiintyä muussa kuin perusmuodossa. Lisäksi ihmisen pitää tietenkin huolehtia siitä, että kaikki aineisto tulee käsitellyksi.
Näin ollen viime kädessä poistojen onnistumisen tarkistaminen jää hakukoneen varaan, kun se on käsitellyt alkuperäisen aineiston ilman ns. välimuistia.
 
Tässä yhteydessä on syytä selostaa hovioikeudessa käsitelty sivu, joka oli määrätty poistettavaksi. Olin tehnyt sivulle em. xxx-merkinnät ja poistanut sivulta Monosen kirjeen kuvan. Sivulle ei siis kukaan voinut mitenkään päästä hakukoneen avulla. Sivulle oli jäänyt kuitenkin kuvan linkki, joka johti oikeudenkäyntipöytäkirjaan, jossa oli Monosen nimi. Mielestäni poisto oli kyllä onnistunut tässäkin tapauksessa asianmukaisesti.
 
Niinkuin edellä kerroin Monosta koskevat poistot ovat onnistuneet käräjäoikeuden määräämällä tavalla, jonka määräyksen korkein oikeus on nyt kumonnut palauttaessaan asian uuteen käsittelyyn. Sitä vastoin kymmeniä tunteja käytetyn etsinnän aikana Lauri Karan toimisto on löytänyt Karaa koskevia tietoja. Aineistosta ei käy ilmi mistä ja miten ne ovat löytyneet, ainakin hakutuloksen sivunumero oli hävinnyt. Tässä tapauksessa väite siitä, että en olisi tehnyt lainvoiman saaneita poistoja on tietenkin omituinen, koska poistomääräys ei ole saanut vielä mitään lainvoimaa.
 
Olen nyt suorittanut poistot hovioikeuden määräämällä tavalla pääasiassa 04.12.2015 - 21.12.2015. Olen poistanut hovioikeuden loukkaaviksi katsomat ilmaisut "tekaistut laskut", "perätön lausuma" ja "väärä vala" kaikkine sijamuotoineen. Poistot on tehty samalla tapaa ja samalla ohjelmistolla kuin aikaisemmin mainitsemani xxx-poistot, nyt kuitenkin niin, että loukkaava ilmaisu on korvattu "POISTETTU"-merkinnällä ja päivämäärällä. Lisäksi Nettisanomat-perheen jokaisen sivuston jokaisen sivun yläreunassa on linkki hovioikeuden tuomioon ajanjaksolla 27.07.1999 - 12.12.2015. Poistojen onnistumista en ole vielä tarkistanut, koska odotan sitä, että hakukone on varmasti käsitellyt muutetut sivut.
 
LOPUKSI

Asian palauttaminen hovioikeuteen oli tarpeellista ja vaatimukseni asian asianmukaisesta käsittelystä oli oikea. Näin ollen pyydän korkeinta oikeutta harkitsemaan, ovatko kaikki hovioikeuskäsittelyn ja korkeimman oikeuden käsittelyn kustannukset minulle kuuluvia. Pääasiallisestihan kulut muodostuivat Lauri Karan käyttämän asianajotoimiston vielä lainvoimattoman tuomion toimeenpanoon liittyvistä asioista, mm. 30 tunnin verkon selaamisesta.

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
 
Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
 
Hovioikeuden tuomio on edellä esitettyjen lainkohtien mukaan liian laaja. Poistamisvaatimus voi kohdistua vain siihen aineistoon, joka oikeudessa esiteltiin ja käsiteltiin ja joka todettiin rikolliseksi, kunniaa loukkaavaksi.

Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.
 
LIITE

Verkkosivu. joka sisältää kihlakunnan vouti Jarmo Kivistön kirjeen 05.05.2008
http://www.nettisanomat.com/
2008/05/10/etusivu.htm

 
Kunnioittavasti
 
PÄIVÄYS
 
Kirkkonummella tammikuun 11. päivänä 2016

Pertti Manninen


LIISA 150 VUOTTA!

Katso miten piiri pyörii
hummerit kun siinä hyörii

Lewis Carrol
Alice in Wonderland

julkaistiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1865


Ohessa arkistojuttu vuodelta 2009 kuvitettuna elokuvan kuvilla vuodelta 2005.

MIKÄ ON MUUTTUNUT?


Arkistosta vuodelta 2009!
Tiistaina 2009-04-07 klo 14:33. Piiri pieni pyöri. Uralin pihlaja, pitkästä aikaa Tapio Rautavaara Harju ja Pöntisessä, siis Eskon kahvilassa, jossa kuva tulee ilman kaapelia. Kauas kulki tieni, jäi hän jota rakastan, syksyn punaiset marjat, on sydän onneton. Ja sitten tähän piiriin jonka otsikon sain juuri kirjoitettua. Kenties tuuli kerran lauhemmin, missä pihlaja kukkii armaan nähdä saan. Niin, Fortum. Lilius sai lähteä ja kenen toimesta, suurimmalta saman hallituksen toimesta joka on siunannut nämä ökykannustimet. Siis pukit kaalimaan vartijoina, taitaa siellä olla joukossa yksi kuttukin. Siis piiri pieni pyörii. Ällöttävin on tietenkin uusi hallituksen puheenjohtaja Lehti, joka oli ryöstämässä ja pilkkomassa aikoinaan valtion omaisuutta, Valtion tietokonekeskusta, jonka nämä veijarit poliitikkojen avustuksella muuttivat Tietoenaattoriksi ja saneerasivat väkeä pihalle minkä kerkisivät. Ällöttävyys tulee siitä Kaikki alkoi siitä kun lopputilin sain sitten täyden lastin hain pullo kiersi, ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, kun on alkuun päästy niin antaa mennä vain juhlat alkaa Irwin.   

Niin tämä Lehti Tietoenaattorin entinen pomo kertoo kristillisistä arvoistaan jossain artikkelissa joka silmiini sattui aikaisemmin. Tällainen mies on siis sitten erottanut Liliuksen tämän lymyilijä Häkämiehen toiveiden mukaan. Ja kuka tilalle Kuula, joka on ollut jopa kauemmin kuin Lilius tällä ryöstöretkellä, saalis euroissa on tietenkin pienempi kuin toimitusjohtajan, mutta kyllä se varmaan kymmenen miljoonaa ylimääräistä kannustuslisää on ollut, siis euroa. Moraali siinähän oli kysymyksessä ja etiikka kun tässä näitä joku vuosi sitten yritettiin kohtuullistaa, jonka sitten presidentti Halonen lausunnollaan esti. Eeva ja Olavi Virta juuri loppui.

Katso miten piiri pyörii
hummerit kun siinä hyörii







Kuvat: Pertti Manninen,
sanomanetti.fi/2005/03/29/
pressosanoma.html
Kävelisit nopsempaan
etanalle sanoo turska







Kuvat: Pertti Manninen, sanomanetti.fi/2005/03/29/
pressosanoma.html

Niin Carola Teir-Lehtinen, joka lähti lätkimään ehkä vuosi sitten.
Tiedotusjohtajan palkkasi Lilius ja tämä ruotsinkielinen Fortum-keskitys, tästä ei ole paljon kirjoitettu. Sai tämä viestintäjohtajakin ehkä kymmenen miljoonaa ekstraa, oli siinä viestimistä monopolialalla.
Joskus joku kaikki penkoo kun ne ovat kuitenkin olleet julkisia nämä päätökset. Kerran luin että jonain vuonna jaettiin 350:lle avainhenkilölle 400 miljoonaa, en tiedä oliko markkoja vai euroja, mutta ainakin yksi ministerin mies, Mönkäreen tai Luhtasen, on edelleen jäänyt tarkistamatta, oli edunsaajien joukossa. Niin ja saihan näitä kannustimia aikoinaan jo potkut saaneetkin tai siirretyt johtajat.

Löytyykö jostain resurssia selvittää mitä siellä oikein tapahtui, missä on Fortumkirjan kirjoittaja? Sonerakirja on Nettisanomissa heti sen ilmestyttyä julkaistu ja on vieläkin vaan luettavissa. Linkki. Tämän päivän Ilta-Sanomissa oli jo yleisönosastossa kysymys mitä nämä löperöiden ohjelmien hyväksyjät ovat saaneet, niin hallituksen jäsenet kuin ministerit, siis vasta kysymys, ja virkamiehet esim. Erkki Virtanen ja Tapio. Kysyä voi onko Sdp jotakin saanut kun mitään ei haluta selvittää ja presidenttikin on ollut hädässä pelastamassa, ettei asioita selvitetä. Suomi on korruptoitumaton maa, näinkö on? Onko nämä sonerat ja fortumit vain löperyyksiä, ainakin rakennusliikkeiden rahavirtoja ja Kehittyvää Suomea pitäisi paremmin selvittää. Mikä oli Sipoon maakaappauksen todellinen tausta? Tässä pääministeri ja Mari Kiviniemi ja Hannes Manninen olivat vetureita. Silmät mua katsoo niin ja meille loisti valot Moskovan, tähän Harju ja Pöntinen päättyy. Valot sammuu kaupungin. sanoit hiljaa näkemiin, lyhdyn alla erottiin. Niin Lilius joutui Siperiaan tai ainakin Moskovaan hoitamaan tätä kahden miljardin euron kuplaa, toivottavasti ei nyt sentään kuplaksi puhkea. Kerran iltaa tummuvaa, en voi sua odottaa. Klo on nyt 16:01, oikeasti, tässä alussa oli kesäaika. Ainakin nämä kannusti.

Kirjoitettu Eskon kahvilassa Laukaassa musiikkitoivomusten soidessa Harju ja Pöntinen-kanavalla tiistaina 2009-04-07 klo 15:33 alkaen. Pertti Manninen. Kuvat: "Katso miten piiri pyörii, hummerit kun siinä hyörii" ja "Kävelisit nopsempaan, etanalle sanoo turska" elokuvasta Liisa Ihmemaassa. Henkilöt: Tapio Rautavaara, Mikael Lilius, Matti Lehti, Antti Hammarberg, Jyri Häkämies, Tapio Kuula. Tarja Halonen, Olavi Virta, Carola Teir-Lehtinen, Sinikka Mönkäre, Leena Luhtanen, Erkki Virtanen, Markku Tapio, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi ja Hannes Manninen. Kuvitellut henkilöt: Eeva ja Liisa. Firmat: Fortum, VTKK (Valtion tietokonekeskus), Tieto-Enator, Sonera ja Suomen valtio. Puolueet: Sdp, kokoomus ja keskusta. Paikat: Ural, Espoo, Sipoo, Siperia ja Moskova. Kirjat: Sonerakirja ja Fortumkirja (tekeillä jossakin). Lehdet: Ilta-Sanomat ja Nettisanomat.

 

KOKO KATSAUS 2015 TAMMIKUU - KESÄKUU
KOKO KATSAUS 2015 HEINÄKUU - JOULUKUU 
Kuvia ja juttuja, hiukan tuttuja.


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -

 


Etsi Nettisanomista!

 

ARKISTO SYYSKUU 2014.
PAASIKIVEN PATSAALLA.


PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie.

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

 



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

 

 

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 

ILTASET.fi - 2016/01/23 - Never ending story - kunnianloukkauskirjoitus vuodelta 2004 yhä oikeuskäsittelyssä. - Valkohäntäpeura lumessa - Matkalla pakkaspäivänä tammikuussa perjantaina 22.01.2016. Kuvia. - KUNNIANLOUKKAUS. Valituslupahakemus ja valitus korkeimmalle oikeudelle, Vaasan hovioikeuden 19.11.2015 antama tuomio nro 555 kunnianloukkausasiassa R 14/1313 - LIISA 150 VUOTTA! - - ONNELLISTA VUOTTA 2016!- PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. -Kokoelmasta RAKASTA. Kesäkuu. Toimittanut Arto Manninen. - etusivu - lauantai 23.01.2016 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 1854 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2016-01-23 ja 2016-01-24, nettiin 2016-01-24 17:48, linkkejä 2016-01-24.

 

 

 


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. 2015

 

tammi 2015 helmi 2015 maalis 2015 huhti 2015 touko 2015 kesä 2015 heinä 2015 elo 2015  
nettisanomat.com
26505 24883 26669 19369 23218 20736 17047 22569  
viikkosanomat.fi
18561 19256 16836 14362 15237 16171 16259 14328  
12.fi
15050 10422 11701 11935 13810 11146 13145 12674  
sanomanetti.fi
10998 11597 11276 9260 11049 8689 9798 7994  
hs27.com
6701 6688 5004 4533 4079 3046 3885 3897  
sanomapark.fi
5936 6213 5072 4024 4860 3362 4228 3742  
sanomatori.fi
4618 3771 2548 3311 2827 2136 3029 2825  
viikko.fi
3716 3560 3474 2679 3123 2054 3080 3121  
helkinginsanomat.com
2787 2242 2665 2557 2688 2325 2500 2707  
sanomaa.com
2733 2044 2333 2052 1828 1820 1688 1914  
nettimobi.com
2347 2087 2122 2218 2434 2163 2078 1988  
hs24.mobi
1805 1385 1642 1668 1807 1717 1877 1592  
wincapita.fi
1654 1516 1683 1454 1631 1540 1714 1939  
nettilehti.com
1560 1268 1481 1354 1460 1091 1500 1653  
fy.fi
1021 875 826 977 1066 829 996 933  
shit.fi
966 986 978 849 832 734 735 765  
kuvaviikko.fi
771 920 1201 960 773 682 726 697  
sanomasampo.fi
676 684 1322 1253 1155 978 1143 1088  
vuosisanomat.fi
667 708 778 888 746 734 827 787  
vuosi.fi
637 607 720 677 530 640 674 693  
hesansanomat.fi
483 522 933 827 765 667 671 734  
nettimobi.fi
470 476 545 434 409 382 470 462  
venus.fi
457 430 459 423 351 334 408 449  
keskiviikko.fi
428 413 357 435 347 335 426 409  
maanantai.fi
417 397 400 278 307 262 313 351  
n1.fi
416 459 576 446 438 405 448 485  
infoinfo.fi
411 394 513 468 440 287 357 414  
elama.fi
410 380 467 343 366 334 374 441  
sanomaviikko.fi
390 356 693 757 735 642 792 692  
kuvala.fi
364 377 331 351 332 319 375 431  
let.fi
346 449 466 348 380 327 365 421  
sanala.fi
345 324 321 277 418 295 339 381  
sanat.fi
297 292 292 251 342 262 331 387  
sanonet.fi
297 395 387 326 334 367 411 457  
tiistai.fi
289 301 291 261 281 251 364 350  
helsinki-areena.fi
276 315 644 565 510 502 464 559  
raw.fi
269 324 303 268 330 280 317 361  
gagarin.fi
267 277 243 321 233 216 278 279  
12tori.fi
249 314 344 344 379 350 358 389  
iske.fi
237 260 273 281 398 292 374 383  
eduskuntatalo.fi
216 264 320 301 242 231 254 280  
per.fi
191 238 215 180 177 190 191 242  
week.fi
160 227 227 213 238 193 212 234  
iltaset.fi
141 201 177 253 260 250 319 328  
suomisanomat.fi
141 186 202 244 287 239 292 355  
sanomo.fi
140 137 118 162 183 206 243 268  
pappa.fi
125 168 185 200 164 176 204 269  
mummi.fi
118 168 178 194 152 167 226 342  
kansalaistori.fi
99 147 152 153 180 178 266 373  
2015-02-03 118158                
2015-03-15   110903              
2015-04-22     110943            
2015-08-08       96284 105131 91532 97371    
2015-09-24               99432  
mobisanomat.fi 84 120 179 194 200 216 237 257  
2015-09-25               99689  
Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2014 .

 

Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. 2015

 

syys 2015 loka 2015 marras 2015 joulu 2015
nettisanomat.com
18879 20450 19344 22346
viikkosanomat.fi
13663 16045 14791 14666
12.fi
10796 12390 12232 16219
sanomanetti.fi
6784 8086 7774 8390
hs27.com
(elokuussa 3897)
3897 3897 3897 4094
sanomapark.fi
3457 3709 3143 3790
sanomatori.fi
2728 2991 2721 3941
viikko.fi
2511 2467 2056 2482
helkinginsanomat.com
2390 2825 3533 4664
sanomaa.com
1898 1718 1368 1729
nettimobi.com
1930 2399 2948 3469
hs24.mobi
1796 1699 1566 1775
wincapita.fi
1533 1477 1859 1589
nettilehti.com
1495 1625 1724 2406
fy.fi
920 1079 1063 1310
shit.fi
745  896 964 1219
kuvaviikko.fi
630 666 616 648
sanomasampo.fi
1094 1218 809 742
vuosisanomat.fi
775  842 845 781
vuosi.fi
691 695 633 583
hesansanomat.fi
780 777 491 472
nettimobi.fi
478 651 629 737
venus.fi
434 453 501 496
keskiviikko.fi
429 430 423 421
maanantai.fi
372 341 313 361
n1.fi
494 507 466 509
infoinfo.fi
401 375 360 449
elama.fi
404 428 441 425
sanomaviikko.fi
780 782 527 480
kuvala.fi
435 453 421 490
let.fi
398 435 467 608
sanala.fi
446 390 421 454
sanat.fi
387 359 398 441
sanonet.fi
456 445 492 493
tiistai.fi
347 343 338 406
helsinki-areena.fi
644 569 361 396
raw.fi
362 337 334 514
gagarin.fi
288 271 264 256
12tori.fi
380 425 435 463
iske.fi
402 377 360 435
eduskuntatalo.fi
285 282 260 255
per.fi
(lokakuun luku)
212 254 254 254
week.fi
(marraskuun luku)
284 281 457 457
iltaset.fi
407 347 366 358
suomisanomat.fi
351 392 364 375
sanomo.fi
277 349 295 300
pappa.fi
334 370 311 377
mummi.fi
351 346 361 296
kansalaistori.fi
364 327 361 316
mobisanomat.fi 261 368 287 311
2016-01-25       109448
Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2014 .

Sivun alkuun!


Tämä sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto sivustoa hs27.com-muokaten. Kuvat haetaan nettisanomat-sivustolta. Sivut 22.01.2016 - 05.03.2016 nettiin maanantaina 14.03.2016.